Saapuessamme pääkallopaikalle meitä vastassamme oli hurmaava Art Director nimeltään Nina, joka opasti meidät huoneeseen, joka oli varattu rekvisiitalle, maskeeraukselle, kahvinjuonnille ja luovalle juoninnalle. Kyseessä oli Kajaanin ammattikorkeakoulun esitteisiin ja muuhun markkinointiin kuvattava promootiomateriaali.
Allekirjoittaneen, maestro Väisäsen ja assistentti Anninan lisäksi kööriin kuului jo mainittu AD Nina, kolmas assistentti Sussu sekä maskeeraaja ja maestron ihana sisar Virpi.
AD ja maestro setvimässä referenssikuvia.
Malleina toimivat koulun omat oppilaat, jotka olivat todella sosiaalista ja iloista porukkaa. Oli hienoa huomata, että koulu oli todella kansainvälinen ja yhteishenki hyvin solidaarinen. Kannoimme kalustomme sisään ja pystytimme sen, koska kuvaukset oli aloitettava pikimmiten. Ensimmäisen kuvauksen aikana pääsin opiskelemaan orjasalamoiden säätämistä sekä reflalla tähtäilemistä, jota sitten teinkin aika pitkälti lopun päivää, kaikenlaisen muun kantamisen, säätämisen sekä pystyttämisen ohessa.
Huomatkaa taustalla lymyävät, riemusta kiljuvat assarit.
Päivä varttui huomaamattomasti iltaan ja sen huomasi varsinkin huumorin tason hälyttävästä vajoamisesta, jos se nyt alkuunkaan oli mitenkään uljaalla asteella. Kun lopulta saatiin koko päivä pakettiin, paukimme tiimin kanssa syömään, jonka jälkeen pitikin lähtä Marjon ja Anninan kanssa ajamaan kohti Oulua. Kaukaa viisaina emme tietenkään tankanneet autoa kun olimme yhä sivilisaation lähettyvillä, vaan ajelimme pitkin pitkiä ja pimeitä metsäteitä kunnes auto hyytyi yskien jonnekkin Vaalan lähettyville, metsän viereen, kauas asutuksesta. Anninaa pelotti metsässä mahdollisesti vaanivat karhut, minua riepotteli hämmentynyt nauru ja maestro nautti täydellistä zeniläistä rauhallisuutta. Ehkä rauhallisuuteen olikin syytä, koska vain puhelinsoiton päässä oli pelastus, nimittäin loput tiimistä oli kutakuinkin samoilla leveyspiireillä ja kävi noutamassa meille kanisterillisen menovettä. Tästä viisastuineina huristelimme etsimään bensa-asemaa, jonka senkin löysimme vasta, kun tankkimme oli jo miltei tyhjä. Esimerkillistä! Mutta kotiin päästiin ja sehän on pääasia miltei jokaisella elämän osa-alueella!
Oton, Virpin ja Anninan eroavat käsitykset Japser Pääkkösen jämystä ilmeestä.
Tämä teksti oli retrospektiivinen katsaus kuudenneltatoista päivältä syyskuuta, armon vuonna 2010. Kirjoittaja on oululainen, päälle kahdenkymmenen varttunut ja sen myötä takkuuntunut assistentti, Marjo Väisäsen vasen käsi.
Silminnähtävästi mielissään.
Rakkain, turvallisin ja hämmentävin terveisin
-Otto Eräjoki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti