maanantai 25. huhtikuuta 2011

Koiranpennut ovat iloisia, koiranpennut sanovat vuh!

Pidän haasteellisista tehtävistä, ja jos kysymyksessä on vielä niinkin suloisten otusten kuvaaminen kuin koiranpennut, hihkun oikein intoa! Olisin voinut hyvinkin "lunastaa" yhden vauvakoiran itselleni, mutta kaikki karvanaamat olivat jo (onneksi) varattuja.

Kuten ihmisiä kuvattaessa, myös koiranpentujen kuvauksessa pitää olla täysillä mukana. Ettei tulisi niitä tönkköjä perusposeerauksia - ei koirille, eikä ihmisille :D 8-viikkoisten pentusten kuvaaminen vaatii herkkyyttä. Koiranpentuja - kuten pikkuvauvojakaan - ei voi ohjata, ja siksi kuvaajan tehtävä on luoda sellaiset olosuhteet, että kuvaaminen onnistuu. Tähän tarkoitukseen käytän harkitusti rekvisiittaa (jota olenkin hankkinut lisää), jolla saan aikaan kivat ja persoonalliset kuvat.

Pienet olennot väsyvät helposti, se on muistettava ehdottomasti kuvauksessa. Hetki kuvausta, sitten tauko ja taas pieni hetki. Kuvauksen on tapahduttava rauhallisessa mutta määrätietoisessa tahdissa, tilannetta aistien ja kuunnellen. Avainasemassa ovat oikea rytmitys, tilannetaju ja tekninen osaaminen. Koiravauvojen ja ihmisvauvojen kuvaaminen on melko samantyyppistä :)

Olen aloittanut yhteistyön Oulussa (Limingantullissa ja Maikkulassa) sijaitsevien Musti ja Mirri -myymälöiden kanssa. Järjestämme yhteistyössä lemmikkieläinten kuvauspäiviä, ja ensimmäisen kuvauspäivän jälkeen uskallan sanoa: liikuteltava studio toimi mainiosti, kuvat onnistuivat hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä.

Seuraava kuvauspäivä järjestetään torstaina 28.4. klo 12-18 Limingantullin Mustissa ja Mirrissä. Ennakkoilmoittautumista ei ole, joten varaudu jonottamaan :)

Kevättä ja valoa odotan, jotta pääsen aloittamaan seuraavan näyttelyni kuvaukset. Hyvä alustustyö on jo tehty.
Marjo :)












tiistai 12. huhtikuuta 2011

Ihania vaaveja studiossa eli newborn-kuvaukset.



Aloin tutkimaan uutta ideaa: newborn-kuvauksia, eli ihan pienenpienten vauvojen valokuvausta. Ja en halunnut mennä asiassa helpomman kaavan kautta, eli laittaa vauvaa yksin makaamaan johonkin koriin tai tehdä hänestä "leikkisesti" koppakuoriaista tai matosta. Halusin kuviin lämpöä, läheisyyttä ja kosketusta. Ja sitä omaa perhettä. Sitä pienen vauvan elämä on kuitenkin, turvaa ja hellyyttä, jota oma perhe antaa parhaiten.

Ja kuvaus, niin herkkää! Mitä pienempi kuvattava on, sitä herkempi pitää olla kuvaajan mieli, ja vastasyntyneiden kanssa erityisherkkä.

Tutkiskelen asiaa vielä enemmän, haen sopivaa ja ajatusmaailmaani sopivaa rekvisiittaa. Tunne oikeasta kuvasta kuitenkin ratkaisee, sisin sen kertoo.

Katsokaa ja ihastukaa, kuinka kaunis ja herkkä voi pieni olla!











Lisää kuvia: www.marjovaisanen.fi

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Hääkuvaus studiossa.

Ajatuksia hääkuvauksesta studiossa.

Minua pyydettiin ottamaan kauniin ja persoonalliset hääkuvat studiossa ja toki siihen suostuinkin. Studio ei rajoita luovuutta vaan studiossa voidaan enemmän keskittyä ilmeisiin, hienotunteiseen ohjaamiseen ja valoihin. Studio on luovuutta täynnä, se on vaan siitä kiinni miten näkee ja kokee kuvattavat ja minkalaisen oikeanlaisen fiiliksen luo tilanteeseen.

Reetta ja Jarno ottaivat minuun yhteyttä hyvissä ajoin ja palaverissa fiilisteltiin kuvia ja sitä tunnetta mitä kuviin haluttiin saada. Tämä reipas ja iloinen, itsekkin kuvallisella alalla opiskeleva pariskunta, halusivat kuviinsa rakkautta, herkkyyttä ja raikkautta. Sitä lähdimme yhdessä tekemään eräänä talvisena lauantai-päivänä.

Pieni pään kääntö, käsi juuri oikeassa asennossa, rennot hartiat, pilkettä silmissä, rakastunut hymy. Hyvä kuva on monen asian summa. Vaikka kokonaisuus ratkaisee, pyrin entistä enemmän huomioimaan kokonaisuuteen vaikuttavat pienetkin asiat.

Tässä kuvauksessa huomasin taas uusia asioita valaistuksessa joita pyrin työstämään seuraavassa kuvauksessa. Eli ihania ahaa-elämyksiä tuli! Uusia kikkoja kannattaa aina pyöritellä päässä, näin saa uutta raikasta otetta myös työntekoonsa.

Ja tällä kuvaajallahan raksuttaa, nyt viimeistelen uudistuksia nettisivuille, teen markkinointihommia ja mietin tulevaa näyttelyä. Ja kuvaan ja käsittelen ja kuvaan ja käsittelen. Onneksi saan lähiviikkoina apua työkiireitäni purkamaan, sitten laitataan oikein kunnolla tuulemaan :D

Aurinkoa, valoa ja kevättä! Joutsenet ovat tulleet jo pohjoiseen!

Marjo









torstai 10. maaliskuuta 2011

Se hieman erilainen kuorokuva...

Tässä hieman esimakua Iso Ilon tulevista promokuvista:



Kuvasimme promokuvat Levykauppa ÄX:ssä viime sunnuntaina (kiitos Jani) ja saimme tehokkaan kuvauksen hyvin käyntiin. Kuoron kanssa olimme jo ennakkoon tutustuneet, käyneet katsomassa treenajä ja ydinporukan kanssa syömässä. Ideointia ja ajatuksia tyylistä ja fiiliksestä heiteltiin jo silloin ilmaan. Pääideana oli se ettei ihan tyypillistä "porukka seisoo jäykkänä esiintymisvaatteet päällä kunnantalon portailla"- tyyppistä kuorokuvaa oteta vaan pyritään saamaan kuviin elämää ja sitä haluamaani tarinaa. Ja ennakkopalaverointi on tärkeä, silloin päästää asiakkaan kanssa samalle aaltopituudelle.

Kuvauspäivä meni hienosti! Koo assaroi ihanalla tarmolla ja tehokkaasti, kuorolaiset tulivat paikalle sovittuna aikana sopiviin tamineisiin ja meikkeihin sonnustautuneita. Hyvä, soittimiakin tuli mukaan! Jep, hieno homma! Ja kun päästiin vauhtiin ja fiilikseen niin kuvat tulivat kuin itsekseen. Ne mielikuvat jota päässäni olivat tilanteesta tallentuivat muistikortilla ja lennosta keksittiin lisää kuvattavaa. Mielen on oltava avoin kuvaustilanteessa vaikka toki suunnitelmiakin on ehdottomasti tehtävä ennakkoon.

Aika pitkälti kuitenkin ennakkoon teen kuvat päässäni, luon sen tarinan ja fiiliksen jota kuvauspaikalla lähden kuviin tekemään. Tästä ei saa kuitenkaan pitää kiinni ihan kynsin ja hampain, pitää antaa myös tunnelmalle ja hetkelle tilaisuus. Se on luovuutta ja tilanneherkkyyttä, kaikki aistit avoimena.

Kuorolaiset olivat täysillä mukana hommassa, tekivät oman tehtävänsä antamissani rooleissa ja antoivat palaa! Ohikulkijoilla taisi olla ihmettelemistä ja meinasi muutama liian innokas fani tulla väkisellä kuviin mukaankin ;)

Iso Ilo kuvia tulee enemmän esille myöhemmin, tämä ennakkomainoksena: Vappuaatona upea konsertti tulossa, oleppa kuulolla :D Ja me tehdään hienot kuvat valmiiksi käsiohjelmaan ja julisteeseen.

Kiitos, taas kiitos, teimme kuvat jälleen yhdessä. (hi, toistanko itseäni, yhteistyötähän tämä on).

Marjo

torstai 3. maaliskuuta 2011

Keskitalven taite.

Ja ilmassa jo hiukan kevään tuntua ja paljon uudistuksia tulossa.

Pitkästä aikaan kerkeän tännekkin, kirjoittelemaan blogia. Alkuvuosi on mennyt työn touhuissa, uusia yhteistyökumppaneita on löytynyt ja ihania uusia asiassuhteita luotu. Olen mm päässyt Oulun seudun ammattikorkeakoulun toimitustiimiin, aloittanut yhteistyön parinkin suuren firman kanssa ja kesän lauantait täyttyy hääkuvauksista. Koirakuvauksia, promokuvia, edustustasoisia henkilökuvia, huomenlahjoja, ihania muotokuvia jne. Niitä olen tehnyt ja nauttinut! Ja suunnitellut ja hankkinut malleja uuteen valokuvanäyttelyyni :) Siitä lisää kesällä.

Päivitän firmani kotisivut uudelle taajuudelle: uusia kuvia ja uusia tekstejä tulee. Ole kuulolla! Ja hinnat yksityisasiakkaille. Näin sivuni palvelevat paremmin asiakkaitani. Ja avustajarekisterini tarve on ollut ilmeinen, useampi asiakas on ottanut yhteyttä ja malleja on löytynyt projekteihin hyvinkin nopeasti. Tämä kertoo että tuotantojärjestelijän rautaisella ammattitaidollani on tarve.

Jokaisesta käänteestä en kerkeä luonnollisesti kirjoittamaan, niin paljon tapahtuu ja kovalla tohinalla! Tässä kuitenkin pari kuvaa tämänpäivän mainoskuvauksesta, valmiita kuvia tulee esille myöhemmin. Kiitos Otto ja ihana tiimi! Teimme hienot kuvat taas yhdessä!



Huomatkaa tiiviisti maanpinnalla oleva vakaa kuvausasento :D



Ihanaa pitenevää päivää kaikille.

Marjo tehotyttö

torstai 20. tammikuuta 2011

Upiaa pin-uppia esillä Lifestyle Kaupassa.

Ihanaa. Ja upiaa totta kai!

Näyttely on nyt pystyssä ja kaikki meni niin kuin pitikin. Kuukausien projekti on tuottanut upeat ja kehutut kuvat, jotka ovat nyt esillä Lifestyle Kaupassa Oulussa. Tervetuloa!

Ihailen kaikkien työryhmässä olleiden tarmoa ja innostusta. Kiitos kaunis! Teimme tämän yhdessä. Kuten olen usein sanonut, valokuvausprojektit vaativat toimivan tiimin ja hyvän tunteen kuvattaville, jotta kuvissa on luontevaa ja helppoa olla. Sen tunnelman luo valokuvaaja omalla osaamisellaan. Se tarmo ja into, mikä kuvattavissa oli - sitä jaksan ihastella ja kiittää. Uskon, että se näkyy myös kuvissa.

Mielestäni näyttelyt ovat osoitus kuvaajan ammattiylpeydestä ja taidosta. Kuvausta ei vain "harrastella", eikä hyviä kuvia saa pelkällä näpsimisellä. Lisäksi samalla on voitava hoitaa ammattimaisesti kaikki asiakastyöt - näyttelykuvien tekeminen ei vie niiltä aikaa, vaan päinvastoin antaa lisää energiaa. Ja ammattitaitoa. Ikinä ei voi olla liian valmis. Koen omilla projekteillani parantavani kykyäni kohdata erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Siinä "harrastelu" on kaukana.

Avajaiset menivät hienosti, Kauppa oli täynnä porukkaa! Kuulemma yksissä avajaisissa on ollut enemmän porukkaa, mietinkin minne ihmiset mahtuivat silloin, kun nytkin oli tupa täynnä sakkia! Ihana pin-up -henkinen kakku koristi tarjoilupöytää, siitä kiitos Lealle <3. Mukana oli myös kuohuviiniä ja vaahtokarkkeja, sööttiä :D



Ja tänään oli Yle Oulussa radiohaastattelu minusta. Kerroin näyttelystäni, puhuttiin myös huomenlahjakuvauksista ja sivuttiin myös naiskuvaa. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka, mutta aika on tuollaisissa jutuissa aina valitettavan rajallinen. Hyvä juttu saatiin kuitenkin aikaiseksi.

Ja olkaahan tarkkoja myös Kalevan suhteen. Sinne ilmestyy tuttu naama jossain välissä ;) Vuh vuh vaikka tässä vinkkinä!

Mutta vaikka olenkin todella iloinen ja ylpeä tästä työstä, suunnittelen jo toista näyttelyä. Kuvat ovat jo päässäni ja malleja valitaan pikku hiljaa. Ja paljon uusia kaupallisia kuvausprojekteja on tulossa tässä keväällä, niihin on nyt erityisen tarmokas olo. Yhteistyökuvioita hiotaan koko ajan, suuntaan jos toiseenkin.

Sanoisin että mahtavaa! Tai vaikka että UPIATA :) Tästä on hyvä mennä eteenpäin!

Marjo